Työviikko

Kurkistusta työnteon arkeen
  • Työviikko

    Ei ole kahta samanlaista työpäivää, sanoo moni. Mutta millainen sitten on yksi työpäivä? Millaisten askareiden parissa voi jossain työtehtävässä päästä pakertamaan, kuinka pitkäksi saattaa päivä venähtää? Tekeekö matkustaminen oikeasti auvoiseksi?
  • Kywebin Työviikko tuo valotusta työskentelyn arkeen eri yrityksissä. Yhdeltä yritykseltä tulee viikon ajan joka päivä uusi työpäiväkertomus, jonka avulla työnteon syvyyksiin titteleiden takana pääsee sukeltamaan hieman pintaa syvemmälle.

Esimies-traineen perjantai

Esimies-traineen perjantai

Nanna Jääskeläinen
Nanna Jääskeläinen
Esimies-trainee, Espoon alue
Nordic Banking Finland

Herätyskelloni pirahtaa normaaliin tapaan klo 6.30. Tänään en torkuta, vaan otan sa-man tien piristävän suihkun. Aamiaisen ja Hesarin pikaselauksen jälkeen hyppään au-toon ja suuntaan aamuruuhkassa kohti Leppävaaraa. Olen juuri palannut takaisin ”ko-tiini” eli omaan yksikkööni Espooseen. Syksy onkin vierähtänyt konserninosaharjoit-teluissa neljässä eri yksikössä. Jokainen päivä ja viikko on ollut erilainen, avartava ja mielenkiintoinen. Täytyy kuitenkin sanoa, että on ollut kiva palata takaisin omaan yk-sikköön ja suunnata katse tulevaan.

Tänään päivä alkaa HR-asioilla tasan kello 9. Olen saanut vastuulleni koordinoida alueellamme perehdyttämiseen ja HR-asioihin liittyvän kokonaisuuden. HR Partnerin kanssa käymme uudet asiat läpi puolessatoista tunnissa aamukahvien kera. Palaverin jälkeen suunnittelen itsekseni kokonaisuuden koordinointia ja seuraavia steppejä. Ensi viikolla onkin sopivasti alueen esimiehet koolla aluejohdon kutsumina, ja saan sovittua ajan esitykselle esimieskokoukseen. Ja näin pyörä saadaan pyörimään!

Puolen päivän aikaan hoidan puheluita liittyen edellisen harjoitteluyksikön työtehtä-viini. Olin mukana suuressa IT-hankkeessa ja tämän projektin työtehtävät siirtyvät nyt seuraajalleni. Viimeistelen niitä ja sovin seuraajani kanssa perehdyttämispalaverin muutaman päivän päähän. Tämän jälkeen pääsen kunnolla sähköpostien ääreen. Niihin vastatessa meneekin tovi. Työkaverit tulevat jo hoputtelemaan lounaasta. Päätän jättää muutaman viestin iltapäivään, ja lähdemme syömään. Perinteinen kana-ceasar maistuu tänäänkin, varsinkin hyvässä seurassa. Kiva, kun on hetki aikaa päivittää kuulumisia työkavereiden kanssa.

Iltapäivällä perehdyn alueemme uusimpiin uutisiin ja tarkastelen alueemme konttorei-den menestystä Q3:lla. Konserninosaharjoitteluissa olen ollut niin muissa maailmoissa, että pieni päivitys oman yksikön ja alueen tilanteesta on paikallaan. Aikaa jää myös tulevan tammikuisen asiakastilaisuuden suunnitteluun.

Päivän lopulla suuntaan ajatukset jo seuraavalla päivälle. Sijaistan nimittäin yhden alueemme konttorin esimiestä. On hyvä tutustua käytännön asioihin sekä konttorin päivän ohjelmaan etukäteen, etten ole aivan teillä tietämättömillä aamulla. Huomenna on siis tiedossa jälleen uusi erilainen päivä uusien ihmisten kanssa. Luon vielä silmä-ykset intran etusivulle ja päivän uutisiin. Sen jälkeen koneen kansi kiinni ja kotia kohti.

Ura Nordeassa

Business Analystin torstai Marketsissa

Business Analystin torstai Marketsissa

Markus Vilén
Markus Vilén
Business Analyst, Sales and Research Finland
Nordea Markets

Torstai pyörähtää käyntiin perinteiseen tapaan klo 8.30. Ensimmäisenä vuorossa on kuppi teetä ja viimeisimpien sähköpostien luku. Markkinakatsausten lisäksi sähköpostiin on ilmestynyt uutta puuhaa niin omasta salista kuin Kööpenhaminasta ja Tukholmastakin. Hyvä niin, päivästä ei ainakaan ole tulossa tylsä!
Postilaatikkoon tipahtaa jälleen uusi sähköposti tietokantojen päivittymisestä. Viesti kertoo, että tämän päivän raportteihin saadaan jälleen uutta dataa. Hauska nähdä, miltä eilisen päivän luvut näyttävät. Saakohan viime viikkojen hyvä nousuvire jatkoa? Ainakin salissa on hyvä energia ja tekemisen meininki, joten eiköhän tästä tule loistava viikko myös tuottojen osalta.

Aamun ensimmäinen harjoitus tulee valmiiksi, kun eilen aloitettu ”Excel-jumppa” korkosuojauksien peittoasteista saa viimeisen silauksen. Tällä analyysillä luodaan kattava katsaus korkosuojausten nykytilanteeseen ja osoitetaan samalla potentiaalisimmat alueet korkosuojien lisämyynnille. Nyt valmistunut analyysi lähetetään muutamalle johtajalle ja dealerille tarkasteltavaksi. Mikäli analyysi läpäisee heidän seulansa, lähdetään analyysiä jalkauttamaan tarvittaessa myös muille pankin osastoille. Analyysimme ja raporttimme näkyvätkin usein myös dealing-salin ulkopuolella.

Seuraavana vuorossa on tänään työlistalle tipahtanut analyysi valuuttakaupoista. Kyseisellä analyysillä luodaan pohjaa tulevaa hinnoitteluoptimointiharjoitusta varten ja pyritään vastaamaan muuttuneeseen markkinatilanteeseen Euroopassa. Harjoitus lähtee liikkeelle tietokantahaulla, jossa parilla rivillä SQL-koodia saadaan datahaku surraamaan. Toivottavasti haku kuluvan vuoden valuuttakaupoista tulee nopeasti valmiiksi, niin pääsee sen hauskuuden pariin, jota tämä työ parhaimmillaan tarjoaa, eli datan jalostamiseen siihen muotoon, jossa johto saa kättä pidempää päätösten teon tueksi.

Pikaisen lounaan jälkeen sähköpostissa vilkkuu viesti, jossa kysellään apuja asiakkuudenhallintajärjestelmän (CRM) käyttöön. Tiimimme ollessa vastuussa CRM:n toiminnasta tehtävänämme on myös katsoa järjestelmään liittyvät ongelmat läpi, avustaa myyntiä ja kontaktoida tarvittaessa kollegoitamme Kööpenhaminassa. Tällä kertaa kysymys vaikuttaa verrattain helpolta, jolloin pystymme tarjoamaan tukea nopeasti ja auttamaan dealerin takaisin töidensä pariin.

Puhelin soi. Tampereella oleva asiantuntijamme soittaa ja kyselee, kuinka korkosuojauskampanja on edennyt hänen alueellaan. Tietokantojen ja Excelin pyöritystä siis jälleen tiedossa. Pari ”vlookupia” ja ”pivottia”, niin ollaan jo pitkällä.

Loppupäivä kuluukin sitten markkinakokoanalyysin päivittämisen parissa. Viime kesänä tehty massiivinen analyysi Markets-tuotteiden laskennallisesta markkinakoosta sai aikaan idean uudesta toimintatavasta, jonka jalkautuksessa riittää nyt hommaa. Tehtävä on todella mielenkiintoinen, sillä siinä mallinnetaan yli 20.000 yrityksen kokonaisvaltaista tarvetta erilaisiin suojaus- ja sijoitustuotteisiin. Toisin sanoen, Business Analystin työtä parhaimmillaan.

Sitten onkin aika laittaa pöytäkone unten maille, pakata kannettava kone mukaan akuuttien sähköpostien varalta ja astua marraskuiseen vesisateeseen. Valuuttakauppa-analyysi voi hyvin odottaa huomiseen. Jälleen takana yksi hektinen päivä Marketsissa!

Ura Nordeassa

Tiiminvetäjän keskiviikko yrityskonttorissa

Tiiminvetäjän keskiviikko yrityskonttorissa

Mikko Knuutila
Mikko Knuutila
Johtaja, yritysasiakkaat
Kanta-Helsingin yrityskonttori, Mannerheimintie 7

Neljän minuutin työmatkan jälkeen parkkeeraan polkupyöräni konttorin sisäpihalle. Mahtavaa, että vielä marraskuun lopussa pääsee kuivana ja jäätymättä pyörällä töihin. Luottojohtaja tulee portaissa vastaan ja kertoo olevansa matkalla päivän ensimmäiseen palaveriin. Normaalisti keskiviikkoaamu käynnistyy tiimin myyntipalaverilla, jossa käymme tiimini yrityksen pankkineuvojien kanssa läpi ajankohtaisia asioita, edellisen viikon onnistumisia ja tulevia myyntitoimenpiteitä. Tänään osallistun kuitenkin esimiesten sijoituspuolen valmennukseen Keskuskadulla. Ehdin vielä ennen sitä avata koneen ja lähettää muutaman sähköpostin.

Keskuskadulla tapaan esimieskollegoitani sijoituspuolen valmennuksen merkeissä. Aamupäivän kestävä sessio antaa paljon ajateltavaa sijoitusneuvonnasta ja uusia ideoita tiimin aktivoimiseen asiakkaiden sijoitussuunnitelmien tekemiseksi. Tilaisuuden jälkeen on tarjolla lounas, mutta riennän suoraan takaisin konttoriin. Ala-aulassa varmistan vielä vahtimestarilta, että vartiointi on tilattu illan asiakastilaisuuteen. Enää täytyy tehdä oma puheenvuoroni valmiiksi. Käyn pikaisesti vaihtamassa kuulumiset muutaman tiimiläiseni kanssa ja kertaamme erään yritysasiakkaan tilannetta.

Päästyäni huoneeseeni vastaan tutun yrittäjäasiakkaan soittopyyntöön ja juttelemme pankkiasioiden lisäksi muistakin ajankohtaisista asioista. Sähköpostiini on tullut viestiä uudesta yritysasiakkaasta ja käyn sopimassa asian hoitamisesta tiimiläiseni kanssa. Samalla hän kertoo erään toisen asiakkaan positiivisia kuulumisia. Sovimme vielä yksityiskohdista ja aikataulusta erääseen rahoitustarjoukseen liittyen. Seuraavaksi päätän tehdä puheenvuoroni valmiiksi illan asiakastilaisuutta varten, mutta tiimiläinen huikkaa minut lennosta keskustelemaan asiakasyrityksen ulkomaanmaksuasioista.

Seuraavaksi henkivakuutusyhtiön asiantuntija tulee kertomaan minulle onnistuneista kaupoista. Loistavaa! Eläkemyynnissä on vuoden parhaat hetket käsillä ja varmistan asiantuntijalta, että sovitut toimenpiteet myynnin vauhdittamiseksi ovat käynnissä kaikkien tiimiläisten kanssa. Sähköpostiini on tullut asiakasvastuullisen ilmoitus uuden asiakkaan hankkimisesta. Käyn heti onnittelemassa häntä ja keskustelumme rönsyilee.

Seuraavaksi teen luottopäätökset koskien kahta yritysrahoitusta. Toinen tapauksista vaatii hieman enemmän pohdintaa, sillä yrittäjän maksutavassa on ollut huomautettavaa. Keskustelemme asiakasvastuullisen kanssa asiasta ja päädymme myöntämään rahoituksen. Yrityksen maksukyky on kunnossa ja näkymät positiiviset.

Konttorinjohtaja tulee huoneeseeni ja keskustelemme muun muassa aamuisesta sijoituspuolen valmennuksesta sekä illan asiakastilaisuudesta. Lisäksi käymme luottojohtajan tekemän rahoituspäätöksen läpi ja keskustelemme pankin linjauksesta ammattimaisten asuntosijoittajien rahoittamisessa. Vastaan sen jälkeen asiakkaalta tulleeseen tiedusteluun illan tilaisuudesta ja ehdin työstää oman puheenvuoroni lähes valmiiksi ennen kuin seuraava tapaamiseni alkaa. Nappaan lennosta matkaan asiakastapaamisesta jääneen sämpylän. Juusto on hieman kuivunut, mutta tällä on nyt elettävä.

Tapaamisessa sovimme asiakasvastuullisen kanssa hänen salkkunsa asiakkaat, joille vielä tämän viikon aikana tehdään laskelma ja tarjous koronvaihtosopimuksesta. Nyt viitekoron saa kiinnitettyä pidemmäksikin aikaa todella alhaiselle tasolle ja monet asiakkaat saattavat kiinnostua tarjouksesta. Heti perään toinen tiimiläinen kaipaa sparrailua yrittäjän asuntolainatarjouksesta ja sen hinnoittelusta. Saamme sovittua yksityiskohdat ja samalla huomaan, että illan asiakastilaisuus alkaa reilun puolen tunnin kuluttua. Viimeistelen esitykseni ja käyn varmistamassa, että tilaisuuden puitteet ovat kunnossa.

Ensimmäiset asiakkaat saapuvatkin jo tilaisuuteen ja jään keskustelemaan heidän kanssaan. Avaan tilaisuuden ja ulkopuoliset puhujat jatkavat puheenvuoroillaan. Oma puheenvuoroni sujuu hyvin ja poikii yhteydenottopyyntöjä. Tilaisuus venyy yli ajan ja viimeiset osallistujat lähtevät klo 20. Kirjoitan vielä yhden sähköpostin ja suuntaan sitten kotiin. Takana on lähes 12-tuntinen sillisalaatti, joka on kuitenkin joskus arkipäivää yrityskonttorin esimiehelle.

Ura Nordeassa

Projektipäällikön tiistai

Projektipäällikön tiistai

Lassi Toivonen
Lassi Toivonen
Specialist & Project Manager
Segment Household & Group Marketing

Herätyskelloni soi tänä aamuna poikkeuksellisen aikaisin, kymmentä vaille viisi aamulla. Päivän ohjelmassa on työreissu Kööpenhaminaan. Nopeat aamuvalmistelut ja äkkiä matkaan kentälle!

Lentokoneessa törmään pariin kollegaan ja vaihdamme ajankohtaiset kuulumiset. Lentomatkan aikana on hyvä hoitaa muutamia rästiin jääneitä työtehtäviä, kuten yksikkömme johtoryhmän kokouksen pöytäkirjan kirjoittaminen. On tärkeää, että tehdyt päätökset löytyvät kirjallisesti, jotta niihin voidaan tarvittaessa palata. Lentokoneessa täytyy myös viimeistellä päivän workshopin esitykseni. Koneesta poistuessani kirjoitan vielä tekstiviestin kollegalleni, joka lupautui pitämään puolestani esityksen yksiköstämme Nordean uusille nuorille työntekijöille, eli Graduate-ryhmälle. One Nordea Team!

Päivän ohjelmassa on ensin tapaaminen tanskalaisen kollegani kanssa ja tämän jälkeen erääseen projektiin liittyvä koko päivän mittainen workshop. Työskentelen yksikössä, joka vastaa henkilöasiakkaista Suomessa. Yksikkömme sisältää myös pohjoismaisen organisaation, koska osa henkilöasiakkaiden liiketoiminnan kehityksestä toteutetaan yhdessä kaikkiin pohjoismaihin. Päivän ensimmäisessä tapaamisessa keskustelen yksikkömme pohjoismaisen edustajan kanssa mahdollisuudesta toteuttaa Suomessa eräs liiketoiminnallinen ratkaisu. Osa henkilöasiakasliiketoiminnan konsepteista on järkevää toteuttaa pohjoismaisesti, koska yritys saavuttaa selviä skaalaetuja myynnin ja markkinoinnin kehittämisestä yhteisesti useaan maahan. Paikalliset markkinatilanteet ovat kuitenkin Pohjoismaiden välillä jonkin verran erilaiset, mistä johtuen teemme myös paljon paikallisia ratkaisuja erinomaisten asiakaskokemuksien varmistamiseksi.

Lyhyen palaverini jälkeen siirryn Kööpenhaminan toimistomme toiseen siipeen kohti pian alkavaa workshopia. Workshopissa on paikalla projektin vetäjä, muutamia hänen avustajiaan sekä paikallisia henkilöasiakasliiketoiminnan edustajia kaikista Pohjoismaista. Projektijohtaja kerää tietoa nykyisestä tavasta toteuttaa asioita eri markkinoilla. Tämän jälkeen on etsittävä yhteisiä ratkaisuja, jotka hyödyttävät mahdollisimman paljon kaikkia markkinoita ja ottavat huomioon markkinoiden erityispiirteet. Projektien läpisaattaminen isossa organisaatiossa vaatii päättäväisyyttä, kärsivällisyyttä ja myös sopivan määrän organisaatio-osaamista. Itse ajattelen usein, että asioiden ja projektien johtaminen on jopa haastavampaa kuin normaali esimiestyöskentely ja tiimin johtaminen, koska projektin vetäjällä ei ole virallista esimiesasemaa mihin tukeutua. Kehitystyön aikajänne on aika ajoin pitkä – päivän workshopin työn tulos saattaa näkyä liiketoiminnallisina ratkaisuna vasta parin vuoden kuluttua. Omana tehtäväni kyseisessä workshopissa on esitellä Suomen markkinan tietoja ja tuoda Suomen näkemystä projektin johdolle.

Päivän päätteeksi istahdan takaisin lentokoneeseen ja mietin päivän sujuneen onnistuneesti. Seuraava askel on tehdä kollegani kanssa jatkosuunnitelma siitä, miten keskusteltua ratkaisua lähdetään viemään Suomen osalta eteenpäin. Workshop onnistui hienosti ja sain paljon kokemuksia hyödynnettäväksi siitä, miten tietyt asiat hoidetaan muissa Pohjoismaissa.

Lentokoneessa on aina hyvä tilaisuus verkostoitua. Paluumatka meni sujuvasti vaihtamalla kuulumisia erään ison suomalaisen mediatalon myyntipäällikön kanssa. Puhuimme pitkään mobiilipalveluiden kehityksestä eri toimialoilla. Mielenkiintoinen aihe!

Ura Nordeassa

Tiiminvetäjän maanantai varainhoidossa

Tiiminvetäjän maanantai varainhoidossa

Liisa Massinen
Liisa Massinen
Johtaja
Nordea Varainhoito

Tyypillisen työpäiväni keskiössä on oman tiimini valmentavana esimiehenä toimiminen. Niin tänäänkin. Tosin maanantaina työpäivä usein kuitenkin alkaa viikonlopun kuulumisten vaihtamisella. Valmentava esimiestaito luo pohjaa yksilöiden kehittymiselle ja innovatiivisuudelle. Loppupeleissä jokaisesta löytyy valtavasti ratkaisuja päivittäisiin haasteisiimme. Meillä käytännössä se tarkoittaa varainhoidon palveluiden ja tuotteiden kiteyttämistä viestinnässä ja markkinointimateriaaleissa niin, että asiakas pystyy aidosti ymmärtämään, mitä se hänelle antaisi tai tarkoittaisi. Tänään pidimme ideointipalaverin uudesta tuoteperheestä, joka antaa taas uusia näkökulmia varojen aktiiviseen hallinnointiin. Markkinatilanne ympärillämme on kovin muuttuva, joka luo niin mahdollisuuksia kuin haasteitakin omien varojen hallinnointiin. Sijoitussuunnitelma luo pohjaa ja suuntaa, keinot ovat monenlaiset ja uusiakin siis luodaan. Palaverissamme ideoimme verkossa olevaa työkalua, joka konkretisoisi asiakaslupauksemme.

Maailma siis vain muuttuu ja meidän on muututtava mukana. Vuorovaikutuskaan ei tapahdu enää vain kasvotusten tai kahden ihmisen välillä. Ajantasaista tietoa etsitään ja vaaditaan käytettäväksi missä ja milloin vain – etenkin verkosta. Verkko ei myöskään ole enää vain tiedon hankinnan lähde. Tänä päivänä vuorovaikutus, dialogi, halutaan usein aloittaa jo verkosta. Tiedon kuluttamisen muutos vaatii muutosta myös tiedon tuottajan näkökulmasta. Tieto verkossa ei ole sama asia kuin tieto painetun esitteen muodossa. Monet painettuun materiaaliin kirjoitetut säännökset eivät sovi sellaisinaan sovellettaviksi verkkomateriaaleissa. Tämä aiheuttaa haasteita meille, kun teemme materiaalia sekä painetussa muodossa että verkkoon. Monen muun toimialan surffaillessa jo varmoin ottein digitaalisen aallon harjalla tuntuu jopa turhauttavalta istua palaverissa perustelemassa, miksi verkkomainos ei ole sama asia kuin lehti-ilmoitus. Digitaalinen muutos vaatii muutosta monissa käytännöissä. Pohjoismaisen projektin johtoryhmän puhelinpalaverissa kävimme läpi tänään myös tarvittavan osaamisen tärkeyttä. Digitaalisen kanavan kehitys vaatii monenlaista osaamista. Jo se, ettei saatavillamme ole ollut informaatioarkkitehtiä, on käytännössä vaikuttanut merkittävästi projektimme etenemiseen: IT ja business eivät vain aina puhu ns. samaa kieltä.

Sähköpostia tulee päivittäin valtava määrä. Varsinkin pohjoismaisissa projekteissamme sähköposti on käytännössä ensisijainen yhteydenpitovälineemme. Lisäksi seuraan sosiaalisesta mediasta minusta mielenkiintoisia vaikuttajia, terävän kynän ja ajatuksia omaavia tavallisia ihmisiä sekä ajankohtaisia uutisaiheita ja artikkeleita. Lisäksi on seurattava oman alan uutisia, sisäistä tiedottamista ja tiedettävä myös mitä naapurifirma tai muut maailmalla tekevät. Miten erottaa olennainen epäolennaisesta? Itse en koe tätä haasteena.

Aamu alkaa, kuten tänäänkin, sähköpostien läpivilkaisulla ja tärkeimpien tai kiireisimpien asioiden käsittelemisellä ensimmäisinä. Sähköposti kuitenkin tuntuu aiheuttavan kiireen tuntua – kaikki pitäisi käsitellä heti. Paitsi omasta, minun tulee huolehtia myös tiimini jaksamisesta ja mahdollisuuksista kehittyä – ei voi olla niin kiire, ettei ehdi. Kävin tänään erinomaisia säännöllisesti pidettäviä kahdenkeskisiä keskusteluja alaisteni kanssa. Takana on rankka syksy, johon on kuulunut myös organisaatiomuutos. Minun tehtäväni on huolehtia, että jokainen kuitenkin jaksaa ja on motivoitunut työssään. On erittäin tärkeää saada tarpeeksi haastavia ja uusia työtehtäviä. Muutoksen keskellä on kuitenkin myös tärkeää luoda turvaa ja pysyvyyttä. Töiden priorisointi, kun kaikki tulee ”tärkeydellä suuri ja tehtävä heti”, ei aina ole helppoa. Tässä minun tulee pystyä kommunikoimaan tavoitteemme selkeästi.

Tavallinen työpäiväni koostuu siis pääsääntöisesti asiakasviestinnän ja markkinoinnin asiantuntijatehtävistä säästämisen ja sijoittamisen liiketoiminta-alueella. Sen lisäksi, että toimin asiantuntijana monessa projektissa ja kehityshankkeessa, tulee minun esimiehenä toimia myös johtajana kaikkine hallinnollisine tehtävineen. Työpäiväni on siis varsin monipuolinen ja harvoin toisen päivän kanssa samanlainen.

Näin maanantaisin työpäiväni päättyy aina tunnin sulkapallovalmennukseen Meilahdessa. Liikunta on paras keino oman jaksamiseni varmistamiseen.

Ura Nordeassa

Suunnittelua ja koordinointia testauksen parissa

Suunnittelua ja koordinointia testauksen parissa

Johanna Immonen
Johanna Immonen
konsultti
Advanced Systems & Technology

Herään aamulla aikaisin, syön ja suuntaan asiakkaan toimitiloihin pyörällä. Helsinki on vielä unessa ja olen ensimmäisten joukossa työpaikalla, kun kello näyttää 7:00.Teen paljon töitä Accenturen Mumbain Delivery Centerin kanssa, ja 3,5 h aikaero pitää huolen, että kollegani Intiassa ovat jo työn touhussa. Yhteydenpito hoituu näppärästi puhelinkonferenssien ja sähköpostin välityksellä.

Olen ollut Accenturella töissä vasta muutaman kuukauden ja koko tämän ajan samalla asiakkaalla tämän toimitiloissa. Teemme työtä uuden järjestelmän parissa, jonka käyttöönotto on piakkoin. Järjestelmä uudistaa asiakkaan tavan toimia ja sen parissa on tehty töitä jo pitkään ennen kuin minä tulin mukaan projektiin. Projekti on suuri, ja koen olevani näköalapaikalla oppimassa yleisesti suurten projektien toteuttamisesta, että tietysti keräämässä erityisosaamista alueilta, joihin työssäni keskityn. Minun roolini on tällä hetkellä pääasiallisesti järjestelmän testauksen suunnittelussa ja toteutuksen koordinoinnissa. Työ on vaihtelevaa ja asiakkaan kanssa läheisesti toimiminen on mielestäni antoisaa.

Aamupäivän aikana ehdin selvitellä muutaman testitapauksen toteutuksessa tulleita kysymyksiä tiimimme eri jäsenten kanssa. Aamuun sisältyy myös statuspalaveri Intiassa olevien kollegoiden kanssa, jossa käymme läpi tilanteen ja seuraavat tavoitteet. Lounaalle suuntaamme yhdessä tiimimme kanssa ja käymme läpi päivän kuulumiset sekä työasioista, että muista mielessä olevista seikoista. Yksi parhaista asioista työssäni ovatkin loistavat työkaverit, joiden kanssa meillä on mahtava yhteishenki!

Iltapäivällä minulla on asiakkaan asiantuntijan kanssa lyhyt palaveri, jonka tavoitteena on käydä läpi testauksen kattavuus hänen erityisalueensa näkökulmasta. On tärkeää, että työtä tehdään tiiviisti yhdessä asiakkaan kanssa, sillä tiedonjakaminen molemmin puolin on avainasemassa projektin onnistumisen kannalta. Palaverin jälkeen vastaan iltapäivän aikana saapuneisiin sähköposteihin ja tutustun asiakkaalta saamiini lisämateriaaleihin. Pääsen suuntamaan kotiin hyvissä ajoin aikaisin alkaneen aamun ansiosta, ja palaan toimistolle uusiin haasteisiin jälleen maanantaina akut ladattuna!



Tule töihin Accenturelle!

Kiinnostuitko työskentelystä Accenturella? Tutustu meihin tarkemmin osoitteessa www.accenture.fi/tyopaikat ja katso samalla minkälaisia työmahdollisuuksia tarjoamme opiskelijoille!

Torstai tarjoustyön parissa

Torstai tarjoustyön parissa

Olli Sihvonen
Olli Sihvonen
johtava konsultti
SAP Consulting

Tänään torstaina heräsin pian seitsemän jälkeen, henkilökohtaisiin mieltymyksiini nähden hieman liian aikaisin. Aamun ensimmäinen palaveri on asiakkaan tiloissa vasta yhdeksältä, mutta tällä kertaa on tavallistakin tärkeämpää olla ajoissa – tapaan asiakkaan tiimin ensimmäistä kertaa tarjouspyynnön esittelytilaisuudessa. Monesti aamuni ovat hyvin joustavia, sillä palaverit hoituvat virtuaalisesti myös kotitoimistolta, ja etätyöhön on hyvät mahdollisuudet. Mutta nyt palaveri on fyysinen, joten on hypättävä bussiin.

Ruoholahdessa vaihdan metroon ja kaivan iPadin laukustani. Tarkistan yön aikana tulleet sähköpostit (tällä kertaa mitään kiireellistä ei ole) ja varmistan tapaamisen paikan ja osallistujien nimet. Aamun lehteäkin ehdin lukea hyvän tovin. Perillä asiakkaan toimistolla yhytän kollegani, eli asiakkaan toimialasta vastaavan johtajan, kyseisen toimialan SAP-tuotteista vastaavan johtajan, sekä tarjoustiimin vetäjän. Asiakkaan edustaja saapuu myös pian, ja esittelykierroksen jälkeen nappaamme kahvit ja siirrymme neuvotteluhuoneeseen. Asiakkaan tiimi käy läpi tarjouspyyntönsä yksityiskohdat ja luovuttaa meille loput tarjouspyyntöön kuuluvat liitteet; pääosan materiaalista olemme saaneet jo aiemmin. Esitämme muutamia kysymyksiä ja tarkennuksia tarjouspyyntöön liittyen, mutta tavoitetilanne vaikuttaa melko selkeältä. Tällä kertaa tarjolla oleva materiaali on erittäin korkealuokkaista ja pitkälle mietittyä, joten tarjouksen teko tulee olemaan tältä osin melko helppoa – aina näin ei kuitenkaan ole.

Palaamme toimistolle ja suunnittelemme myyntistrategiaa ja etenemistapaamme tarjouksen suhteen. Kyseessä on asiakkaan vanhojen järjestelmien korvaaminen tiettyjen toimintojen osalta SAP-järjestelmällä nykyisten liiketoimintaprosessien tukemiseksi ja uusien toimintatapojen mahdollistamiseksi. Kokoluokka on kohtuullisen pieni ja ratkaisun laajuus melko suppea, mutta silti puhumme useamman miljoonan euron projektista, jota minun on tarkoitus vetää projektipäällikkönä – kunhan ensin voitamme tarjouskilpailun. Yleisesti ottaen SAP-projektit ovat hyvin erilaisia niin sisällöltään kuin laajuudeltaan, vaihdellen isosta globaalista monivuotisesta käyttöönottoprojektista pieneen ylläpitosopimuksen puitteissa parissa kuukaudessa tehtävään laajennukseen.

Lounaan jälkeen tutustun asiakkaalta saamamme materiaaliin tarkemmin ja aloitan työmääräarvion eli estimaatin luomisen. Tämä estimointiprosessi on hienostunut yhdistelmä tiedettä ja taidetta. Käytössä on kehittynyt työkalu, minkä rakentamisessa on hyödynnetty kvalitatiivisia kokemuksia Accenturen tuhansista projekteista, sekä niistä kerättyä kvantitatiivista tietoa. Toisaalta kaikkien parametrien säätäminen kohdalleen kysyy taitoa – ja myös kokemusta. Yleisesti Accenturella on käytössä pitkälle viedyt toimintatavat, prosessit ja työkalut kaikkeen mitä teemme, ja niin myös myyntityöhön – asioita ei tarvitse keksiä alusta asti itse, ja tukea on saatavilla runsaasti. Minulle tämä sopii erinomaisesti, sillä suhtaudun työhöni järjestelmällisesti ja analyyttisen organisoidusti. En koe valmiita toimintamalleja liian byrokraattisina, sillä niiden tuoman hyödyn voin havaita jokapäiväisessä työssäni niin helposti.

Iltapäivällä pidämme vielä lyhyen statuspalaverin tarjoustiimimme kanssa, missä summaamme yhteen päivän tapahtumat ja suunnitelman huomiselle. Sitten onkin aika vaihtaa hattua ja siirtyä aivan toisen asiakkuuden pariin. Tälle asiakkaalle olemme jo jättäneet tarjouksen aiemmin, mutta asiakkaan pyynnöstä tutkimme vielä tarkemmin vaihtoehtoista ratkaisutapaa, jonka toimme esille tarjouksessamme. Teen lyhyen esityksen vaihtoehtojen eroista, ja lähetän sen eteenpäin. Huomenna aamulla onkin sitten puhelinpalaveri kyseisen asiakkaan yritysarkkitehdin kanssa, missä on tarkoitus alustavasti käydä läpi vaihtoehtoisen mallimme edut ja soveltuvuus asiakkaalle. Ei ole tavatonta, että yhdellä henkilöllä on samaan aikaan käynnissä useampi projekti, ja etenkin myyntityön osalta tämä on jopa tavallista, koska yleensä myyntityötä pääsee tekemään normaalin toimitusprojektin rinnalla.

Ennen kotiinlähtöä tarkistan vielä seuraavan päivän palaverit kalenterista. Huomaan, että en ole varannut neukkaria huomisen iltapäivän palautekeskusteluun, joten hoidan asian. Palautekeskustelu on osa normaaliin projektityöskentelyyn kuuluvaa suoritusarviointiprosessia, ja käytännön tasolla erinomainen tapa saada esimieheltä palautetta ja arvio omasta suoriutumisesta yhdessä asetettuihin tavoitteisiin nähden. Tässä tapauksessa esimies olen minä, ja palautteen saaja on tiimiläiseni aiemmasta, jo päättyneestä projektista. Onneksi olen valmistautunut tapaamiseen jo eilen, joten voin hyvillä mielin suunnata kotiin.

Tänään olen kotona jo hyvissä ajoin kello puoli viisi. Jätän kuitenkin illan urheilusuorituksen väliin, sillä huomenna odottaa Accenturen järjestämä kuntotesti, jota varten pitää hieman säästellä paukkuja. Tämä kuntotesti on osa laajempaa henkilöstön hyvinvointihanketta, jonka puitteissa saan valita erityyppisistä aktiviteeteista itselleni mieluisat. Valitsin itselleni polkupyöräergometri- ja lihaskuntotestit, mutta tarjolla olisi ollut myös mm. ravitsemukseen, stressinhallintaan, ergonomiaan ja nukkumiseen liittyviä koulutussessioita, ja paljon muuta. Sängyssä lueskelen vielä tarjouspyynnön liitteitä, ja kiittelen työajan ja työntekotavan joustavuutta – huomenna voinkin sitten lopettaa päivän hieman aiemmin ja aloittaa valmistautumisen lauantain pikkujouluihin!



Tule töihin Accenturelle!

Kiinnostuitko työskentelystä Accenturella? Tutustu meihin tarkemmin osoitteessa www.accenture.fi/tyopaikat ja katso samalla minkälaisia työmahdollisuuksia tarjoamme opiskelijoille!

Finance-konsultin epätavallinen keskiviikko – ja vähän torstaitakin

Finance-konsultin epätavallinen keskiviikko – ja vähän torstaitakin

Jukka Leppänen
Jukka Leppänen
konsultti
Management Consulting, Finance & Enterprise Performance

Puhelin aloittaa viheliäisen piipityksensä poikkeuksellisesti jo klo 5:00. Tavallisena aamuna jatkaisin unia vielä parin tunnin ajan, mutta tänään ei ole varaa edes torkuttaa: on kiirehdittävä ensimmäisellä koneella Lontooseen. Tavallista tässä aamussa on se, että herätyksen ja ovesta poistumisen välille on jäänyt vain 30 minuuttia aikaa. Aamurutiinit on optimoitu ahkeran harjoittelun tuloksena: kattila liedelle, kananmunat sekaan, pikasuihku, hampaiden harjaus, kattila liedeltä, puku päälle, ruokaa kitusiin, kravatti kaulaan, matkatavarat kainaloon ja ovesta ulos. Kello näyttää 5:29 – olisin voinut nukkua minuutin pidempään.

Tällä hetkellä työskentelen laajahkossa johdon raportoinnin kehitysprojektissa, jonka tavoitteena on uudistaa asiakasyrityksen raportointiprosessi kiinnittäen huomiota mittareihin, raporttien muotoon sekä käytettäviin raportointityökaluihin. Roolinani on kerätä talousraportoijien sekä muiden loppukäyttäjien vaatimukset ja muodostaa niiden pohjalta konsepti yrityksen johdon raportoinnista. Käytännössä tämä tarkoittaa yksityiskohtaista dokumenttia siitä, mitä asioita raportoidaan, millä työkaluilla, kuinka usein, missä muodossa ja kenen toimesta. Projekti on erittäin mielenkiintoinen – ja kuten päivän matkakohdekin osoittaa – pääsee siinä työskentelemään kansainvälisessä ympäristössä.

Työmatka Lontooseen on vain kaksipäiväinen ja niin täynnä ohjelmaa, että museokierrokset ja sightseeing-ajelut on lykättävä odottamaan lomapäiviä. Lontooseen saavuttuamme otamme taksin suoraan asiakkaan tiloihin, jossa tarkoituksena on käydä asiakkaan talouspuolen henkilöiden kanssa läpi ylätason vaatimuksia talousraportoinnin osalta. Päivän agendaan mahtuu workshopien lisäksi yksi puolen tunnin lounastauko, joten ajankäytön suhteen se vastaa normaalia työpäivää. Ainoastaan matkustaminen, kahden tunnin aikaero ja lyhyeksi jäänyt edellinen yö tekevät päivästä hieman tavallista raskaamman.

Nappaan toimiston aulakahvilasta kahvin ja pientä purtavaa. Avaan koneeni ja alan purkaa sähköposteja. Käymme projektitiimin kanssa vielä lyhyesti läpi päivän keskusteluiden agendan ja tavoitteet, ja valmistaudumme henkisesti aloittamaan ensimmäisen workshopin. Loppukäyttäjien vaatimusten ja toiveiden kerääminen ja workshop-muotoiset keskustelut ovat konsultille perusleipää: koska asiakas itse tulee käyttämään projektin tuloksena syntyviä talousraportteja, on projektin onnistumisen kannalta elintärkeää muodostaa heti aluksi yhteinen ylätason käsitys työskentelytavoista ja raporttien sisällöstä. Workshop on siinäkin mielessä tärkeä, että näemme osan talousraporttien loppukäyttäjistä ensimmäistä kertaa kasvokkain.

Valmistautumisen merkitystä ei siis kannata vähätellä. Workshopissa accenturelaisten kesken muodostuu automaattisesti järkevä työnjako: jokainen käy läpi oman vastuualueensa asiat ja johtaa keskustelua vuorollaan. Samanaikaisesti yksi kirjoittaa ylös muistiinpanot keskusteluista. Tarkennusta vaativat asiat listataan ja niihin palataan mahdollisimman pian. Aika kuluu nopeasti mielenkiintoisen keskustelun parissa, ja pian onkin aika päättää workshop. Kello näyttää 17:00 paikallista aikaa. Jäämme vielä accenturelaisten kesken paikalle lähes tunniksi käymään läpi keskustelun tärkeintä antia ja suunnittelemaan jatkotoimenpiteitä.

Pitkän päivän jälkeen kirjoittaudumme hotelliin ja suuntaamme kohti paikallisten kehumaa ravintolaa. Ruoka tulee tarpeeseen, sillä lounaasta on kulunut jo kuusi tuntia. Saavuttuani ravintolasta takaisin hotellille luen vielä sähköpostit ja vastaan kaikkein kiireisimpiin. Loput saavat odottaa aamua. Kello näyttää 0:00, kun pääsen vihdoin nukkumaan – olen ollut hereillä kokonaiset 21 tuntia. Seuraavana päivänä on jälleen luvassa päivän mittainen workshop, josta lähdemme suoraan koneella kohti Helsinkiä. Lento on perillä arviolta puolenyön kieppeillä ja aamulla on luvassa vaihteeksi tavallinen työpäivä. Ihan jokapäiväistä ei tällainen kuitenkaan ole. Viitteitä tavallisemman työpäivän sisällöstä saat muiden accenturelaisten kertomuksista.



Tule töihin Accenturelle!

Kiinnostuitko työskentelystä Accenturella? Tutustu meihin tarkemmin osoitteessa www.accenture.fi/tyopaikat ja katso samalla minkälaisia työmahdollisuuksia tarjoamme opiskelijoille!

CRM-konsultin tiistai

CRM-konsultin tiistai

Lotta Lindqvist
Lotta Lindqvist
konsultti
Management Consulting, Customer Relationship Management

Herätyskello soi aamulla seitsemän maissa ja aamurutiinien jälkeen kiirehdin ratikkaan ja matkaan asiakkaan luo. Työskentelen Accenturella ensimmäistä vuotta liikkeenjohdon CRM-konsulttina. Valmistuin 4 vuotta sitten Åbo Akademilta ja ennen Accenture-uraani olen toiminut 3 vuotta CRM-konsulttina pienemmässä konsulttiyrityksessä. Tämänhetkinen asiakasprojektini on 5 kuukauden pituinen ja työskentelen, kuten Accenturen konsultit yleensäkin, kokopäiväisesti asiakkaan toimitiloissa. Projektissa määrittelemme asiakkaallemme uutta CRM-järjestelmää.

Projektitiimimme koostuu neljästä henkilöstä, joista kaksi on teknisiä CRM-asiantuntijoita. Tällä hetkellä meneillään on projektin ensimmäinen vaihe, jossa kartoitamme ja kuvaamme asiakkaan myynnin prosesseja ja etsimme yhdessä asiakkaan kanssa liiketoiminnallisia kehityskohteita. Tekniset asiantuntijat tiimissämme vuorostaan miettivät, miten asiakkaan valitsema CRM-järjestelmä pystyy tukemaan asiakkaan liiketoimintaa parhaalla mahdollisella tavalla.

Aamun ensimmäinen tehtävä toimistolla on aamukahvin hakeminen lounasravintolasta. Kahvimuki kädessäni suuntaan neuvotteluhuoneeseen, jossa esillä on kehittämämme myynnin tulevaisuuden prosessit. Asiakkaammeon kommentoinut prosessikuvia parin päivän ajan ja ennen aamun myynnin johdon työpajaa, haluan käydä katsastamassa vielä viimeisimmät kommentit. Aamupäivä sujuu mukavasti työpajassa, jossa käymme läpi myynnin johdon raportointitarpeita ja tarkastelemme myynnin prosessikuvia. Ennen iltapäivän ohjelmaa ehdin käydä lounaalla ja tarkistaa tärkeimmät sähköpostit.

Iltapäivä alkaa CRM-järjestelmän demotilaisuudella. Tekniset asiantuntijamme vetävät viikoittain asiakkaalle järjestelmädemoja, jotta asiakas saisi kuvan siitä miltä tuleva järjestelmä näyttää ja miten erilaisia tehtäviä suoritetaan järjestelmän avulla. Tämän viikon demon aihe on ”liidistä myyntimahdollisuus”. Roolini demotilaisuudessa on pitkälti muistiinpanojen tekeminen sekä asiakkaan kysymyksiin vastaaminen.
Iltapäivän viimeinen kalenterimerkintä on asiakaspalvelun johdon haastattelu. Projektimme etenee parin viikon kuluttua asiakaspalvelun eri prosesseihin ja haluamme ennen sitä saada selville heidän näkökulmansa CRM-hankkeeseen ja asiakaspalvelun keskeisimmät strategiset tavoitteet. Haastattelu sujuu hyvin ja saamme paljon uusia ideoita työpajojen suunnittelua varten.

Ennen työpäivän päättymistä käyn läpi projektipäällikön kanssa päivän tulokset ja vaihdamme ajatuksia projektin seuraavista työvaiheista. Seuraava myynnin työpaja on varattu ensi viikolle ja sitä ennen pitää saada CRM-määrittelyyn liittyvät dokumentit kuntoon, jotta asiakas voi ne lopullisesti hyväksyä. Lisäksi käyn läpi seuraavan päivän kalenterimerkinnät ja huomaan ilokseni, että huomiselle on sovittu vain yksi sisäinen projektipalaveri. Tämä tarkoittaa, että pystyn pyhittämään melkein koko päivän prosessikuvausten edistämiseen. Iloisin mielin hyppään noin klo 17 ratikkaan ja suuntaan kotiinpäin.



Tule töihin Accenturelle!

Kiinnostuitko työskentelystä Accenturella? Tutustu meihin tarkemmin osoitteessa www.accenture.fi/tyopaikat ja katso samalla minkälaisia työmahdollisuuksia tarjoamme opiskelijoille!

Maanantai – Haasteita hankinnoissa

Maanantai – Haasteita hankinnoissa

Juha Hämäläinen
Juha Hämäläinen
konsultti
Management Consulting, Supply Chain & Operations

Tuttu piipitys hiipii tajuntaan vähän vaille seitsemän aamulla, ja tuolla kaikkien rakastamalla hetkellä konsulttikaan ei ole yli-ihminen – tokkuraisessa mielessä päällimmäisenä on harmi kesken jääneistä unista. Onneksi suihku sekä kahvin ja kaurapuuron muodossa nautittu aamupala korjaavat tilanteen nopeasti, ja olenkin pian huomattavasti kirkkaammin mielin matkalla kohti asiakkaan toimipaikkaa.

Työskentelen liikkeenjohdon konsulttina toimitusketjuun liittyvien toimeksiantojen parissa, erityisesti hankinnan konsultoinnissa. Tällä hetkellä olen osa tiimiä projektissa, jossa autamme asiakasta sekä saavuttamaan hankintasäästöjä että jalkauttamaan strategisen hankinnan toimintamallin pidemmän tähtäimen hyötyjen varmistamiseksi.

Saavun asiakkaalle, tervehdin jo paikalle ehtineitä sekä accenturelaisista että asiakkaan henkilöistä koostuvan projektitiimin jäseniä, ja hakeudun yhdelle meille projektin ajaksi varatuista työpisteistä. Aamun aluksi katson läpi postit, ja reagoin kiireisimpiin. Viimeistelen asiakkaan palautteen perusteella materiaalien ja palveluiden hankinnan nykytilaa kuvaavan prosessimallin. Tämä luo osaltaan pohjaa hankintasäästöjen löytämiselle, koska tarkastelemme hankintaa kokonaisvaltaisesti eikä pelkästään ostohintaa tuijottamalla. Saan mallin viilattua, ja lähetän sen tiimille katselmoitavaksi. Sitten otamme projektipäällikkömme kanssa lyhyen palaverin, jossa hän evästää minut ja kollegani edessä oleviin ostopalveluiden käyttäjien haastatteluihin. Ennen lounasta ehdin vielä katsoa sähköposteja ja perehtyä tovin iltapäivällä olevaan seuraavan projektin valmistelupalaveriin.

Lounaan jälkeinen kahvikuppi kädessä suuntaamme kollegani kanssa haastattelutapaamiseen, joka menee hyvin – saamme vahvistusta alustaville löydöksillemme, mutta esiin tulee myös sellaisia uusia näkökohtia ja ajatuksia, joita on hedelmällistä selvittää eteenpäin. Konsultin ei ole tarkoituskaan yksioikoisesti jyrätä omalla näkemyksellään, vaan herätellä ideoita ja kerätä kehitysajatuksia myös asiakasorganisaation sisältä. Kiitämme haastateltavaa, teemme muistion ja lähetämme tämän projektitiimille tutustuttavaksi. Lopuksi varmistamme vielä aikataulut seuraavien haastattelujen osalta.

Loppupäiväksi siirryn Accenturen toimistolle Ruoholahteen. Sisäisessä palaverissa valmistelemme toisella asiakkaalla alkavaa projektia, johon minut on kiinnitetty nykyisen projektin lähetessä loppuaan. Käymme läpi projektisuunnitelman ja valmistelevat tehtävät ennen asiakkaan kanssa pidettävää kick-off -tapaamista, ja etukäteen itseäni hieman mietityttänyt työmäärä saadaan avattua siten, että huoleni muuttuu innostukseksi uutta aihepiiriä kohtaan.

Ennen työpäivän paketoimista ehdin käydä tovin pikaviestinkeskustelun ”buddyni”, eli perehtymisessä minua tukevan saman uratasoisen kollegani, kanssa. Olen vielä suhteellisen tuore accenturelainen, joten kaikenlaisia käytännön kysymyksiä herää, ja on todella hyvä, että on tällainen epävirallinen tuki käytettävissä. Vielä postien läpikäynti ja sitten läppärin kansi kiinni. Suuntaan kohti kotia ja välipalan jälkeen edelleen koristreeneihin, joissa ajatukset viimeistään irtoavat työasioista.



Tule töihin Accenturelle!

Kiinnostuitko työskentelystä Accenturella? Tutustu meihin tarkemmin osoitteessa www.accenture.fi/tyopaikat ja katso samalla minkälaisia työmahdollisuuksia tarjoamme opiskelijoille!